Turvallinen lähimäki lapsille, nuorille ja aikuisille
Turvallisuus & Ski Patrol
Uuperissa halutaan, että rinteessä on turvallista ja hyvä fiilis. Turvallisuus syntyy
yhteisistä pelisäännöistä, hyvästä käytöksestä ja siitä, että kaikki ottavat toiset
huomioon – erityisesti lapset ja nuoret, joille Uuperi on tärkeä lähimäki.
Noudatamme Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen virallisia rinnesääntöjä. Näiden lisäksi
Uuperilla on muutama oma painotus: ei roskaamista, ei kiusaamista,
ei pelleilyä hisseissä.
Ski Patrol

Kaudelle 2025–2026 Uuperissa käynnistyy oma Ski Patrol -toiminta.
Ski Patrol koostuu vapaaehtoisista, jotka toimivat lisäapuna Uuperin henkilökunnalle
ja päivystävät satunnaisesti kävijähuippujen aikaan – esimerkiksi viikonloppuisin,
hiihtolomalla ja tapahtumissa.
Patrollien rooli on vahvistaa turvallisuutta:
- avustavat hätäensiaputilanteissa henkilökunnan ohjeiden mukaan
- seuraavat rinneturvallisuutta ja ilmoittavat havainnoista henkilöstölle
- auttavat lapsia ja nuoria hisseissä ja rinteessä
- ylläpitävät reilua meininkiä ja auttavat asiakkaita
Ski Patrol ei korvaa henkilökunnan työtä – he ovat ystävällisiä vapaaehtoisia,
jotka vahvistavat Uuperin turvallisuutta ja sujuvaa rinnepäivää.
Haluatko liittyä mukaan Ski Patrol -toimintaan?
Laita viestiä osoitteeseen:
info@uuperi.fi
Rinnesäännöt Uuperissa
Tiivistettynä tärkeimmät säännöt:
- Varusteet kuntoon. Siteet, monot ja välineet säädetty oikein. Kypärää suositellaan kaikille.
- Valitse rinne taitotasosi mukaan. Tutustu rinteisiin ennen laskua.
- Ylhäältä tuleva väistää. Ohita muut riittävän etäältä ja huomioi erityisesti lapset.
- Älä pysähdy näkyvyyden katveeseen. Jos pysähdyt, tee se rinteen reunaan.
- Säätele vauhtia. Lasket aina omalla vastuullasi.
- Pulkat vain pulkka-alueelle. Rinteissä pulkkailu on kielletty.
- Ei päihtyneenä rinteeseen. Hissilippu voidaan poistaa vaarallisesta käytöksestä.
- Auta tapaturmassa. Ilmoita tilanteesta viipymättä henkilökunnalle.
Hissit, hyvä käytös ja Uuperin pelisäännöt
Hissien nousuladut
- Ei pelleilyä nousuradoilla. Töniminen, kikkailu ja pysähtely kesken nousun on kielletty.
- Kapula suoraan, ei sivulle. Älä vedä hissikapulaa vinoon.
- Kapula ohjeistettuun suuntaan. Poistuessasi päästä kapula rauhallisesti irti.
- Jonossa ollaan reiluja. Ei ohittelua tai etuilua.
Roskaaminen & kiusaaminen
- Roskaaminen on kielletty. Roskat roskikseen, ei rinteeseen tai hisseille.
- Kiusaaminen on kielletty. Uuperi suojelee lapsia ja nuoria – nollatoleranssi.
- Reilu meininki. Puhutaan asiallisesti ja huomioidaan muut.
Ensiapu & hätätilanteet
Uuperissa on ensiapuvälineistö sekä henkilöstöä ja vapaaehtoisia Ski Patrolleja,
joilla on ensiapukoulutusta.
- Lievä kaatuminen: siirry rinteen reunaan ja tule vuokraamoon tai kysy apua.
- Vakava loukkaantuminen: älä liikuta loukkaantunutta – ilmoita heti henkilökunnalle.
- Hätätilanne: soita 112 ja kerro olevasi Uuperin laskettelukeskuksessa Haminassa. Ilmoita tämän jälkeen henkilökunnalle.
Henkilökunnan ja Ski Patrollien ohjeita noudatetaan aina – tavoitteena on
turvallinen ja reilu rinnepäivä kaikille.

